Vuosia meni ja postaukset jäi luonnos tasolle, kuulumisista. Melkoinen suoritus, joka ei mennyt ihan putkeen. Tälle vuodelle sitten skarpataan.
Mennyt vuosi toi jos jonkin moista:
2020 keväällä iski korona, joka pisti koko maailman sopat uusiksi. Tapahtumat peruuntuu yksi toisensa jälkeen. Suomi meni asteen verran jäihin, vähän kaikeltaosin.Työkokelilu jossa olin ollut jo jonkun aikaa, pistettiin poikki. Koska korona. Hyväkin uutinen, kuitenkin tuli keväällä. Sain tiedon, kouluun pääsysytä. Kävin maaliskuussa pääsykokeissa ja pääsykokeen perusteella olin aika varma ettei paikka tärppää. Mutta toisin kävi ja koulu alkoi sitten syyskuun puolessa välissä. Huhtikuussa oli sitten muutto parempaan asuntoon ja mukavempaan alueeseen.
Kesän alussa N venäytti itsensä ja 3 viikkoa kuluikin saikulla. Omistaja kantaen tätä portaissa, koska hissiä ei tässä talossa ole. Saikku teki tehtävänäs ja paluu normaaliin arkeen pystyi alkaa hiljakseen. Kesä meni pääosin sitten pääosin puhtaasti koirien kanssa olemisella. Jokusen kerran N pääsi lätäköissäkin uimaan ja sieltä pois tuleminen oli aina yhtä kritisoitavaa. Naho, kun uisi vaikka koko päivän. Match show ja Naho tapahtui kesän lopulla. N pyörähti uuden tuttavuuden voimin kehässä parissakin osiossa. Aikuisissa ja Junior Handler kehässä. Kuvia löytyy täältä *klik* .
Kesän vaihtuessa syksyyn omistaja palasi koulun penkille, syyskuun puolessa välissä. Syyslukukausi suositettiin etänä ja loppu vuosi kului sitten harkassa. Koirien ei siis juurikaan tarvinnut olla ns työpäivän verran omineen.
Syyskuun 10. päivä Naho juhli synttäreitään. Mitään erikoisempaa ei sinä päivänä tehty. Lahja ja juhlimise hoidetaan myöhemmin.
Syksyllä käytin Nahon lonkka ja kyynet kuvissa. Tämän myötä opin kuinka paljon noissa kuvissa on kertomattomia asioita ja älyttömyyksiä.
Mutta. Vuodesta 2020 selvitiin ja mukauduttiin koronan tuomiin muutoksiin.
Tälle vuodelle, 2021 on jotain suunnitelmia. Osasta tulee sitten ajallaan infoa, jos nämä toteutuvat. Korona vaikuttanee omalta osaltaan joihinkin näistä suunnitelmiin.
Tälle vuodelle koitan onnistua ikuistamaan touhujamme vielä paremmin. Olen vain surkein ikuistamaan omia touhuja ja varsinkin, kun jos pitää olla kameran edessä. Pitäisi melkein keksi joku tyyppi joka jeesisi tässä ja vastavuorosesti myös sitten toisteppäinkin.