tiistai 27. joulukuuta 2022

Syksyn 2022 katsaus

Syksy ilmaantui, hurahti ja tilalle ilmestyi talvi. Lunta, paljon lunta. Syksyn mittaan sain hommattua koiran tarvikkeille kaapin, jonne sain tavaroita järjestelyä siististi jemmaan. Jotain kaapin säilytyksistä pitää hienosäätää, mutta voiton puolella ollaan senkin kanssa. Samoin trimmauspöytä sai täydennystä, tai oikeastaan koiran hoitopiste. Föönille tason. Wilma sai pörröpedin itselleen ja samoin Tyylivoitolta tuli hommattua Wilmalle 3 metrin monitoimi hihan, pinkkinä! Hihnan ajotus oli täydellinen, koska märät kelit ilmestyivät hihmon saapumisen jälkeen.

Hieroja kävi Wilmaa hieromassa ja sieltä löytynikin jumeja jotka saatiin auki. Pitää jossain kohtaa taas pyydellä hierojaa tulemaan kotikäynnille, jahka Wilmalla siihen on tarvetta. Kiitos koirahieroja Anniina Suontaus !



Wilma pääsi mukaan tutkimuksiin ja olihan se hienoa olla mukana edistämässä tärkeitä asioita! 

6.10.2022: Suunnattiin tämän puolesta Lahden eläinlääkäriasemalle. Timmissä kunnossa oli lihaksistoltaan eli kuulemma lihaskatoa ei ole ja se lihaskunto mikä Wilmalla on, niin on hyvä jo nuoremmallakin koiralla. Eli hyvällä mallilla ollaan lihaksistoltaan. Verikoetulokset puolestaan olivat kaikki normaalit, mitä nyt yksi arvo (toinen munuainen) ihan himpun verran nousussa, mutta siihenkin voi vaikuttaa ruokavalion lihapitoisuus. Wilman kohdalla toinen vaikuttava-arvo oli normaali joten nyt ei ole isompaan huoleen syytä. Vuoden sisään uudet tutkimukset jos ei ilmene mitään aijempaa.

Todella kiitolline olen siitä millaset infot sain tältä kerralta ja siitä, että jotain olen oikein tehnyt karvahirviöni kanssa. Toivon myös, että tämä tutkimus tuottaa tulosta ja auttaa aikanaan niitä ketkä sitä tarvitsee! 

Käynnin jälkeen kävästiin Riemussa hakemassa tydennystä Wilmalle. 

Tutkimus oli siis:

"Etsitään tutkimukseen hyvävointisia koiravanhuksia! Onko sinulla terve, yli 8-vuotias koira? Osallistu tutkimukseen koiran lihaskunnon aineenvaihdunnallisista vaikutuksista!

Minkälaiset koirat soveltuvat tutkimukseen? 

🐕 Ei sisäelinsairauksia

🐕 Tutkittu eläinlääkärissä viimeisen 3kk sisällä

🐕 Ei juoksussa, valeraskaana, tiineenä tai imetä

🐕 Ei vinttikoirarotuinen

Osallistumisen hyödyt:

😊 Saat tunnustelemalla tehdyn arvion koirasi kehonkunnosta ja lihaskunnosta 

😊 Edistät maailmanluokan tiedettä koirien terveyden hyväksi 

Jos koirasi on täysin terve, voi se samalla näytteellä osallistua tulehdustutkimukseen terveenä verrokkina, jolloin saat lisäksi:

😊 Vanhuskoiralle sopivat, kattavat verinäyteanalyysit ilmaiseksi: verenkuva, kliininen kemia ja tulehdusarvo CRP

Tutkimuksen taustalla: PetMeta Labs 

Lisätietoa: petmetalabs.com/kehonkunto"









Lokakuussa käytiin Wilman kanssa myös monesti nauttimassa syksyisestä maisemasta ja välillä myös kamera olleen mukana. Parit kerrat eksyttiin cotonin kanssa myös Lahden keskustaan. Käyty Normalissa, apteekissa, Clasulla ja parissa muussa paikkaa, minne koiran kanssa saa mennä. 

Käytiin myös lokakuun lopussa vuorokauden reissu Pirkanmaalle. Suunnattiin perjantaina W kanssa junalla Viialaan. Siellä W sitten saikin kosketusta kaverini lapsiin, joista toinen oli puolen vuoden ikäinen ja toinen puolitoista vuotta. Tämä meni kaiken kaikkiaan kivasti. Seuraavana päivänä sitten suunnattiin cotonin kanssa junalla takaisin Lahteen.

Marraskuun puolella suunnattiin cotonin kanssa viikoksi pk seudulle. Maisemavaihdosta ja vaihtelua arkeen. Helsingissä on myös K-Supermarket minne koirat ovat tervetulleita. Tämäkö oli pakko testata ja W oli ihan innoissaan kaikesta niistä uusista hajuista joita kaupassa oli. Aivan loistava kokemus! Pääasiassa muuten viikon reissu olikin sitten Vantaan valloittamista. W kävi myös koirapuistossa pyörähtämässä, mutta oli se vain todettava jälleen ettei tuota enää koirapuistot jaksa kiinnostaa.

Syksyyn on myös mahtunut useammat kimppalenkit naapurin koirien kanssa. Wilmallekin mukavaa vaihtelua siihen, että pääosin kävellään tuon kanssa omineen.

Tuleva vuosi toivottavasti on tasapainoisempi ja iloisempi kuin tämä 2022. Vuosi alkoi pahimmalla mahdollisella, Nahon kuolemalla. Onneksi tämä tapaus kuitenkin sai päätöksensä ja tieto paimenen kuolemasta avautui. Mutta. 

Parempaa vuotta 2023 kaikille!




perjantai 23. joulukuuta 2022

Hyvää Joulua / Merry Christmas


Palataan kuulumisiin ensivuoden alussa / tämän vuoden lopussa. Nyt kuitenkin Hyvet Joulut! 

 

maanantai 12. syyskuuta 2022

Heinäkuu, Elokuu ja syksy on täällä

Heinäkkuu oli kyllä reissun painoinen kuukausi. Tämänpä takia koko kuukausi tuntui vain vilisevän ohitse. Pian oltiinkin jo Elokuussa ja lähempänä syksyä.

Torstaina 21. suunnattiin bussilla, aamuselta Riemuun. Wilmalle uusi panta, joka olisi asteen leveämpi kuin nykyinen panta. Kettu merkin panta, yksisarvis kuosilla. Tämän pannan olinkin bongannut valmistajan sivuilla ja toivonut, että jospa sitä Suomeenkin tulisi. Ja kyllä! Riemu oli moista ottanut myyntiin. Kerrankin pienen koiran panta joka olisi lukolla ja 2,5cm leveä. Kaikki kun tuntuvat aina olevan 2cm. Lisäksi Kettu merkin pannat ovat olleet hyviä ja persoonallisilla kuoseilla niin mielelläänhän niitä ostaakin. Ommel jälkikin ollut hyvää. Tämä kun on alani puolesta minulle todella tärkeä asia. Huono tikkaus kun ei pidä tuotetta kasassa sellailla, kun sen pitäisi pitää. Ja paljon on markkinoilla amatööri ompelijoita jotka eivät osaa perusteita ja hintaa kuitenkin sitten pyytävät tuotteistaan. Ei hyvä.
Mutta. Samalla käynnillä ostin testiin uutta palkkanamia Wilmalle. Pala merkiltä ja ovatkin hyvin toiminee nirsolla pierulla. Tai mikäänhän ei toimi aina, kesken lenkin voi olla, ettei suostu edes suuhun ottamaan koko palkkanamia, mutta tätä tämä nyt on tuon kanssa ollutkin. 

Wilman kanssa pyörähdettiin SBCAK erkkarissa, Kaarinassa heinäkuun 23. päivä. Edellisenä päivänä oltiin suunnattu Helsinkiin ja lauantai aamusta kyydin voimalla erkkariin. Erkkarissa Wilma nautti hirmuisesti bortsujen seurasta ja olikin vallan reipas turisti. Minä puolestaan toimin hovikuvaajana Alliance Plus kennelin kasvateille. Kyllä sitä vain on kaivannut kuvaamisia ja sitä hyvää fiilistä, joka tulee kuvattavasta. Mutta! Huippu päivä jota sääkin suosi hienosti. Aamusta oli vielä vesikeliä, mutta lämmin päivähän siitä sitten onneksi tuli. Kaikin puolin onnistunut kehäpäivä ja reissu. Paluumatkalla sitten Helsingin puolella metron kautta juna-asemalle. Junaan kerettiin juuri ja juuri, aikaa jäänyt kuin 5 min. Mutta kyydissä oltiin ja paluu Lahteen oli alkava. Päivän jälkeen oli vaan todettava jälleen kuinka se coton ja bc kombo on vaan toimiva ja kuinka nämä kaksi rotua ovatkaan omat rodut. Toivottavasti pian löytyy bc pentu, joka täyttää uupuvan aukon tästä taloudesta.

Heinäkuun vika viikonloppu, tai noh torstai suunnattiin Espooseen Wilman kanssa. Siellä sitten menikin viikonloppu ja myös cotonilla oli mukavaa. Tuolla olleen myös koirakaveri, japaninpystykorva Muru. Sunnuntaina oli paluun aika Lahteen. Junamatka menikin Wilmalla nukkuen. 

Elokuuhun vaihduttua ei juuri mitään kummoista olla tehty. Seikkailu lenkkejä ollaan kävelty ja kameraa ulkoilutettu. Silloin kun ei ole ollut tappohelteitä, joita valitettavan paljon on ollut. Ja vähän treenailtu / temppuiltu. Elokuun lopussa säät onneksi alkoivatkin jo helpottaa tappohelteistä. 

Elo-Syyskuun vaihteessa W käväisi eläinlääkärissä, Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasemalla. Käynti itsessään oli ihan mukava, Wilmaa vain ahisti, ällötti ja inhotti. Olisi ollut heti alkuun, punnituksen jälkeen valmis lähtemään kotio. Mutta. Kennelsykähän sieltä onneksi vain todettiin ja sydän ja keuhkot edelleen priimaa. Tästä pari viikkoa menikin cotonin sairaslomalla. Onneksi tämäkin kennelyskä oli kovin vaivaton sitten loppujen lopuksi. Eipä näitä montaa ole Wilmalla kyllä ollutkaan 12 vuoden aikana.

Tässä välissä myös posti toi trimmipöydän! Trimmauspiste on vielä kesken ja valmistuu hiljalleen, mutta ompahan nyt hiukan ergonomisempi paikka puunata Wilmaa. Pöydälle mahtuu myös bc sitten ajallaan. Kiitos Milopet nopeasta toimituksesta!










perjantai 15. heinäkuuta 2022

Heihei kesäkuu

Kesäkuu meni pääosin sillä kun uusi kämppä ja uudet lenkkimaastot otettiin haltuun Wilman kanssa. Heinäkuussa alkoi olla sitten hieman enemmän tapahtumaa ja menoa. Uusi kaupunki tarjosi sen mitä toivoinkin. Tai ainakin osan, näin alun perusteella.

Sunnuntaina käytiin pikaisesti moikkaamassa Desuconin pihalla immeisiä. Wilmaa ei hetkauttanut ihmispaljous, hälinä tai cossitkaan. Sama meno siis edelleen, kuten aijemminkin. Huomaa, että koiran omistaja on cossaaja joten hyvin on koirankin turtunut moiseen pukukirjoon.
Kyseisenä viikonloppuna oli Wilmalla myös uusi tuttavuus kylässä. Muru japaninpystykorva.

Juhannus viikon torstaina suunnattiin autokyydillä reissuun. Mikkeliin, jossa W jäi kaverini luokse hoitoon. Minä puolestaan suuntasin mökkeilemään. Wilmalla oli hoitopaikassa samanikäinen seropi uros Cen. Olivat kuulemma käyneet markkinoilla ja kokkoakin katsomassa, eli vallan tapahtuman täytteinen juhannus oli Wilmallakin. Kivaa vaihtelua ja eipä tuo sunnuntaina haettassa ollut pahoillaan olleen näköinen. Kivaa oli cottonilla selvästikkin ollut.

Arkeen palaaminen sujuikin kuumuudesta selviytymisellä, kun lämmöt pyörivät siinä 30 asteen tuntumassa. Ulkona ei paljon viihytty joka oli itsekullekkin asteen kehnoa. Onneksi kämppä sentään ei ollut kuin sauna. Wilmalle kävin ostamassa uuden viilennysalustan ihan varmuuden vuoksi. Aijempi alusta tosiaan homehtui talven aikana, enkä tiedä miten.

Juhannuksesta pari viikkoa eteenpäin ja uusi mökkireissu oli tiedossa ja Wilma mennen pariksi päiväksi hoitoon. Wilmalla oli ollut vallan mukava hoitoreissu, tai ainakin koirasta sellaista huoku. Paluumatka tehtiin tällä kertaa junalla. Parituntia junalla ja tovi paikallisbussilla. Pieni matka kävelyä ja kämpillä.

Arki alkoi sitten sillä perinteisellä menolla. Ulkona ollaan parit kerrat treenattukkin, mutta pääosin lenkit menneet uusien paikkojen tutkimisella. Tässä oli välissä niin kuuma hellejakso ettei lenkkejä oikein tehty, tai siis mitenkään ihmeellisen pituisia. Välillä lenkillä on vastaan tullut rusakoitakin ja parit tutut koirat, joista yksi on tipsu vanhus. Wilmalle voisi melkein keksiä jonkun lenkkikaverin, kun painileikkeihin tuo ei ala ja harvan kanssa innostuu juoksemaankaan. Valikoiva kun on.








sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Uudet tuulet, uusi kaupunki

Toukokuu, oli kuukausi joka sisälsi yllättävänkin paljon kaikkea. Oli Wilmalla veljensä kanssa yhteislenkkiä, oli seikkailua uusissa ja vanhoissa paikoissa. Oli tuttuja ja uusia kasvoja. Oli pakkauksen huumaa ja uutta kaupunkia.

14.5 aamusta Hupi tuli moikkaamaan Wilmaa ja sisarukset pääsivät kimppalenkille. Puistoilemaan olisi kiva ollut mennä, mutta minulla alkoi työt 12:00 joten tyydytiin lenkin muotoon. Seniori sisarukset kävelivätkin, hyvällä tahdilla ja hyvän pituisen lenkin.  Lopuksi tultiin kämpille, sisälle hetkeksi ja otettiin puhelinkuvat sisaruksista.

16.5 sitten suunnattiin Wilman kanssa ulkoiluttamaan järkkäriä. Päädyttiin Pärrinkoskelle ja sieltä pitkospuitten kautta Peltolammin lätäkölle. Tälle seikkailulle kertyi 10km. Olin aivan varma että seuraava päivä mennään sitten vähemmillä energioilla. Mutta. Ei menty, patterit oli ladanneet täyteen yön aikana ja seuraavana päivänä cotonilla oli vauhtia aivan kuin ei mitään 10km oltaisi tehtykkään. Tehovanhus. Aina jaksaa hämmästyttää miten 12 vuotiaassa cotonissa löytyy vielä virtaa näin paljon. Koiran tahtiin kuitenkin mennään. Enkä kyllä pahoillani ole, että Wilma on näinkin tehovanhus. Toivottavasti saadaan jatkaa tälläsillä huolettomilla menoilla tuon kanssa pitkäänkin.



Toukokuun loppu toi mukanaan uusia tuulia, jonka mukana oli aika sanoa heipat Tampereelle. Tampere oli hyvä paikka ja hyvä maku jäi suuhun, nyt vain oli aika vaihtaa uuteen maisemaan monestakin syystä. Lahti oli suuntana.

Muuttopäivä sujui sutjakkaasti. Kello 10:00 tulivat muuttoeukot ja auto oli pakattu parissa tunnissa. Seuraavaksi tuli meidän kyyti ja hurruuteltiin kohti Lahtea. Vastassa oli vuokraisäntä joka antoi avaimet. Pian saapuikin muuttokuorma. Seuraavat kolme päivää menikin pääosin tavaroiden purulla ja paikoilleen saamisella. 

Hieman ollaan päästy tutkimaan maastoja ja vallan lupaaville näyttävät. On koirauimarantaa ja koirapuistoa lähellä. Ja mikäparasta, paljon luontoa. Vallan lupaavalle tämä ynpäristö vaikuttaa, jatkoakin ajatellen. Kun jossain kohtaa taas taloudessa on 2 koiraa. Paimen ja coton.




tiistai 3. toukokuuta 2022

Huhtikuu tuli ja meni, hei toukokuu

Huhtikuu kului jotenkin ihan siivillä ohitse ja toi mukanaan toukokuun. Wilman kanssa ollaan käyty metsässä seikkailemassa ja koitettu kävellä uusissa reiteissä, ainakin osittain.

Toukokuu tuo mukanaan hihnan toisenpään harjoittelun loppumiset, mutta myös muuton. Me muutetaan Wilman kanssa Lahteen toukokuun lopulla.

Nahonkin tulokset tulivat ja ne ovat luettavissa täältä - klik- . Tulipahan siihenkin helpotusta asiaan.

1.5. Sunnuntain suunnattiin cotonin kanssa keskustaan, katselemaan millaista vappuriehaa siell onkaan. Ihmisiä oli liikeellä aivan hirmuisen pljon, mutta tämä ei cotonia haitannut. W kipitteli ihan normaaliin tapaan. Koskikeskuksessa käytiin Tokmannilla pyörähtämässä. Ratinassa puolestaan Musti & Mirri, Normal ja Clasolhson olivat sijainnit jonka jälkeen bussilla kohti kämppää. 

Takatalvikin koittaa väkisin tulla takaisin joka ei kyllä lämmitä omistajan mieltä sitten yhtään. Toukokuussa pitää olla kesän merkkejä, vähintään kevään. Josko nämä olisivat kuitenkin luonnon omia aivopieruja ja saataisin se kevät kunnolla vauhtiin.

Toukokuun lopulla vaihtuu Wilman kanssa maisemat, suunnataan Tampereelta Lahteen. Loppu koulun ja pakkaamisen ohella onneksi kerkiää touhuta jotain muutakin. Mutta mikä parasta, saadaan W kanssa tavarat muuttolaatikoista paikoilleen ja aloittaa uusi arki. Arki joka toivon mukaan antaa enemmän kuin täällä Tampereella. Tampere on kiva, mutta tännehän muutettiin vain koulua varten. Nyt kun koulu on päätöksessä, on aika vaihtaa maisemaa.