lauantai 21. maaliskuuta 2020

Hei hei 2019 ja hei 2020

Vuosi 2019 hurahti oikein siivillä loppuunsa. Kesän jälkeen aika vain riensi. En tiedä minne ja miten, mutta jotenkin siinä niin vain kävi. Ja maaliskuuhun asti jo ollaan keretty!

Isompia muutoksia ja mullistuksia, niitä ei juurikaan muuta ollut kuin yksi. Ja sekin 2019 vuodella. Loppuvuodesta 2019 huomasin Wilman nisän vieressä patin. Sitä sitten Evidensian kautta tutkimaan ja poistoon. Samalla Wilma myös sterkattiin, tehostamiseksi kasvaimen hoitoa. Patologille lähettiin näyte ja myöhemmin selvisi, että pahan laatuinen. Mutta koko kasvain on poistettu ja etäpesäkkeitä ei ole. Uusimis mahdollisuus on olemassa, mutta jos uusii niin voi olla hyvän tai pahan laatuinen. Nythan siis oli pahanlaatuinen 1. tasoa. Eli paras mahdollinen. Toivonmukaan mikään ei uusi ja Wilman sairastelut oli tässä.

Tammikuu meni pääosin hiukan arkeen palaamisella hitaasti, kun cotonin sairasloma loppuni. Tammikuun lopulla omistaja aloitti työkokeilun ja se alkoi tuomaan omaa rutiiniaan arkeen. Lunta on ollut todella satunnaisesti ja se ilo on kestänyt vain ripauksen ajan. Lumi on tullut ja aikalailla sulanut sitten pois. Sen päivän verran, kun oli lunta kunnolla maassa ja oli vaapaa päivä niin onnistuin ikuistamaan koiria lumessa. Ei kummoisesti, mutta kuitenkin.

Maaliskuun 15. päivä Wilma täytti 10 vuotta! Ikä on vain numero tämän kohdalla: hampaat ovat kunnossa, lihaksisto jämäkkä, ei sivuääniä sydämmessä ja ikä ei paina askeltakaan. Pentumaisuus on edelleen olemassa.
Kakkuna tarjoiltiin kermaviili, lohi, raejuusto, vadelma, mustikka komboa. Kelpasi neidille.



Maaliskuussa aloitti myös paimen juoksunsa ja sitä varten ostelin tuolle uudet juoksuhousut. Nyton pinkkiä röyhelöä! Paimen tosin arvosta yhtään ja liikuntakyky tuntuu katoovan tyystin, kun on niiiiin kamalaaa. Aijai, kyllä nyt pientä paimenta koetellaan.
Niin ja onhan paimen oppinut tässä ajassa myös muutamat temput.

Huhtikuun alku toi muuton uuteen asuntoon. Asunto joka vihdoinkin oli kaikin puolin parempi kuin tähän mennessä olleet.
Koronan myötä työkokeilu katkesi huhtikuun loppuun, mutta onneksi kuitenkin syyskuun puolen välin omistaja aloittaa koulunpenkillä istumiset. Kesä aikaa touhuta omiaan koirien kanssa.