lauantai 20. huhtikuuta 2019

Lumet suli, lumet tuli ja lumet katosi

Luonto ei osaa päättää mitä tahtoo, tahtooko kevään vaiko ei. Koirilla ollut kivaa kun lumia ollut, päässeet kiipeilemään lumikasoihin ja kaikkea. Omistaja sensijaan ei osaa enään tässä kohtaa vuotta arvostaa lumia. Eiköhän niiden aika nut ole jo ohi

Alue missä asutaan, sisältää suhteellisen paljon luontoa. Täällä löytyy pihasta rusakoita, oravia, lentää joutsenia ja laulelee kaiken maailman pikkulintuja. Senpä puoleen, ollaankin paljon lenkkejä tehty metässä, Wilma erityisesti viihtyy siellä paremmin ja kävelee jopa edelle. Muuten tuo katukivetyksillä kävlee niin elämäänsä kyllästyneenä. Hiekotukset ollessa niin tuo kävelee ojassa. Kyllä, ojalla. Hienohelma kun on ja kivet ei tunnu vissiin sopivalle hänen arvolleen.

Lenkit on siin nytten ollut tuttujen reittejen kulkemista ja välillä myös uusien reittien tutkimista. Kartoitetaan lähialuetta ja sen eri kulkemisreittejä. Tässä maiseman ollessa vähän keväisempi ja aurinkoisempi on lenkeille mukaan lähtenyt myös kamera. Tässä kuluvan viikonlopun aikana, jahka vaan säätä on niin tarkoitus kuvattaa koirat ja toisena päivänä lähteä ilman koiria, kamerna kanssa luontoon. Jos tämä viikonloppu ei suosi säältään, käyn sitten jonakin päivänä kun sellaista sallinee.

Luonnossa on löytynyt myös lätäkkö missä Naho päätti alkaa pelastamaan keppejä. Siinä oltaisin varmaan koko päivä vietetty, jos se paimenesta olisi ollut kiinni. Lenkkien kuitenkin suurin hitti on se, kun apinat pääsee kiipeilemään kiville tai jolleen vastaavalle.
Johonkin saumaan olisi tarkoitus kipaista Nahon kanssa bussilla, keskustassa ja käydä treenailemassa siellä. Keskustassa löytyy pari lemmikkiliikettäkin, jossa voisi visiitit käydätekemässä.

Paimen on täällä nähnyt ensikertaa trampoliinejä, rullaluistimia, perhosia ja kaikkea hurjaa. Normaaleja asioita, mitä niinkään tullut vastaan jossain kämäsessä Helsingissä.





Niin ja Nahosta tuli täti! Saksassa asuva Ronja -sisko sai pentuja! Täytyy sanoa, että omaan silmään urosvalinta miellyttää ja vaikuttaa kivalle yhistelmälle.Jos Saksa olisi lähempänä, niin tiien minne suuntaisin katsomaan pupseja ja kuvailemaan. Jään kuitenkin innolla odottamaan millaisia pupseja noista kasvaa ja tuleeko trikkejä! Ronjalla kuitenkin on haaleat trikin merkit kuten Nahollakin (näiden äitillä myös) ja pentueen uros on punainen trikki. Suku näytti myäs iaka jännätlä värinesä puoleen. Jännittävää!



maanantai 1. huhtikuuta 2019

Naho Lahti KV'ssa

Wilman ja Nahon tiedot ovat nyt julkaistu näkyville ja niitä päivittelen, kun jotain mieleen juolahtaa, kirjoitettavaksi. Myös loput infopisteet ilmestyvät jahkasaan aikaseksi ne kirjoitella. Hiljakseen siis blogi kasaantuu kokoonsa.

Tampereelle muuton jälkeen, arki on lähtenyt hiljakseen pyörimään. Mitään ihmeellistä ei olle kuitenkan tehty. Joku päivä olisi tarkoitus katsahtaa Nahon kanssa koirapuistot, jotka Tassutkartalla sivun mukaan ovat tässä alle 4km säteellä. Samalla lähteä seikkailemaan paimenen kanssa. Wilma sitten puolestaan lähtenee joku kerta mukaan seikkailuille, mutta välillä koirille sitä omaa aikaakin.

Sunnuntaina 31.3 suunnattiin autokyydillä aamusta kohti Lahtea. Naho menisi ensimäistä kertaan kehään pyörimään. Odotukset ei ollut korkealla, koska tarkoitus oli vain mennä keräämään kivaa kokemusta paimenelle. Ja katsomaan miten viihtyy kehässä.
Kehäkäytös yllätti minut! Naho toimi kehässä ihan hirmun kivasti. Siis ihan kuin siellä olisi aijemminkin ollut. Treeniä ollut juuri mitään pohjalla. Naho sijottui sitten AVO ERI 4. sijalle. Olin enemmän kuin tyytyväinen. Paimen yllätti! Handlerin kanssa yhteystyö tosiaan toimii noilla. Aivan loistoa. Lisäkis yllätyin, kun vastassa kuitenkin oli showlinjasia, turkillisiä koiria. Naho kun on sekalinjainen. Paimenein on pätevä apina 
Koska paimenella oli kehässä kivaa, voin siis jatkossakin joskus aina ilmoittaa tuon kehään. Katsotaan mitä tulevaisuus sitten tuokaan tuolta rintamalta. Pääasia, että koiralla on kivaa!
Lisäsin Nahon sivuille näyttelytuloksen ja arvostelun.
IG kuvia