sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Tanskan tuliainen

Syyskuun lopussa suunnattiin Wilman kanssa pk seudulle. Maisemanvaihdsenkin puolesta. Helsinkiin kun saavuttiin suunnattiin Postitalon K-superiin kauppaan, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Tämä on ihan hirmusen mukava ja helpottava mahdollisuus näin reissussa olevalle. 
Maanataina, lokakuun toinen päivä, kuitenkin oli aamusta lento Tanskaan. Seran kanssa käytiin päivän reissu Tanskassa, joka sisälti nopean visiitin keskustassa lentokentän lisäksi. Sieltä palattiin iltaan mennessä takaisin, pentu mukana. Samana päivänä ei kuitenkaan vielä kämpille palattu, vaan seuraavana päivänä. Ennen junaan nousua, pyörähdettiin koko porukan voimin Helsingin keskustassa. Junassa pentu nukkui pääosin kokoajan ja Wilma myös. Olihan tämä reissu myös cotonille rankka.
Tätä uutta arkea ollaan nyt jokusen viikon verran eletty ja se rullaa vallan kivasti. Pentu on reipas, avoin ja sosiaalinen. Hyvät muuttujat on tuolla siis matkassaan.
Pentu on vitallisesti GraceCanis Keep On Dreaming eli tuttavallisemmin Muffin.

Muffin ja Wilma suuntasivat rokotuksille tuossa 25.10. Muffin ollut moksiskaan uudesta paikasta vaan olisi halunnut moikata kaikki, erityisesti ihmiset. Wilmaa taas puolestaan ahistaa klinikalla olo. Hänen arvonsa kärsii tälläsestä koettelemuksesta. Kaikki oli kunnossa ja rokotukset saatu. Wilmalla myös sydän kunnossa, joka helpottaa kuulla koska onhan tuolla ikää jo 13, 6 vuotta.

Seuraavana päivänä Sera tuli päivän visiitille ja suunnattiin julkisella Kärkkäiselle, Muffin mukana. Sielläkös meni useampi tunti ja sitten suunta Petelle. Peteltä puolestaan julkisella takaisin kämpille. Illan aikana Muffin sai myös uuden korvamuodin.

















maanantai 11. syyskuuta 2023

Kesä vaihtuu syksyyn

Kesä vaihtuu syksyyn, ainakin pian. Kesä itsessään sisälsi paljon ja toisaalta taas ei juurimaan mitään erikoista. Käytiin parit reissut Wilman kanssa ja samoin täällä kävi porukkaa. Toisaalta tämä kaikki oli aika pitkälti samaa mitä me tehdään muinakin vuodenaikoina  Kesä siis muuten meni kimppalenkein, säästä nauttiessa ja arkea eläessä. Ja lasitettu parveke oli pitkin kesää kovassa huudossa Wilmalla, olihan siellä nyt aivan täydellistä ottaa aurinkoa.

Wilma sai uusia koirakavereita ja koiria joita opettaa olemaan parempia koirakansalaisia. Koirakavereista yksi on tipsu vanhus, joka asuu aivan naapurissa. Tälle Wilma piippaa aina kun nähdään. Osku -tipsu on Wilmasta aivan ihana. Samoin viereisen rapun pk collie. Onhan ne colliet vain cotonin mieleen. Aina ollut ja ovat jatkossakin.

Juhannuksena suunnattiin reissuun, luonnon keskelle. Mökkireissu jonne coton pääsi mukaan ja siitäkös tuo nauttikin kaikin sieluin. Oli piha missä kulkea vapaana, aurinkoa missä ottaa aurinkoa. Tällästä reissua oltiin Wilman kanssa kaivattu: luonto, hyvä porukka ja hyvä sää. 

Heinäkuussa suunnattiin Tampereelle ja siellä vain oleiltiin ja nautittiin reissusta. Pidempi viikonloppu maiseman vaihdosta. Samanlailla kuin syyskuun alussa olevassa Tampereen reissussa. Tosin tämä reissu oli viikonlopun pituinen. Hyviä reissuja molemmat. Ja onhan tuo coton vain maailman rennoin ja helpoin reissukoiro. Julkisissa joko katsotaan maisemia tai nukutaan. Wilmassa toki näkee sen, että sen kanssa on vuosien aikana paljon reissattu, mutta myös sen että tuo nauttii siitä. Häiriöt ei haittaa tuota ja nukkuupa tuo vaikka kauppakeskuksen hälinässä jos saumaa on. 















keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Kesä on täällä


Huhtikuu hurahti jotenkin kokonaan ohi. Elettii niin perusarkea kuin olla ja voi. Wilma nautti aurinkoisita päivistä joko parvekkeella tai sisällä. Lasitettu parveke on kyllä monella tapaa niin hirmun kätevä. 

Toukokuu onkin tarjonnut sitten vähän enemmän toimintaa. Kauan pohtimani Tyylivoiton 5 metrin hihnan sain aikaseksi tilata vihdoinkin. Tilaus myös tuli nopeasti ja pääsi samantien kokeiluun. Hyvähän se on ollut, kuten ollut tuo Tyylivoiton 3 metrin monitoimikin.

6.5. Suunnattiin kirppiskierroksella ja siitä sitten Vantaan puolelle. Wilma päästen mukaan. Lahdessa on kirppari Hennalassa jonne koiratkin ovat tervetulleita. Tämähän on ihan huippu hienoa! Wilma olikin ihan täpinöissään, kun pääsi mukaan ja kovin mallikkaasti nököttikin kärryissä.
Pari päivää reissusta, oli aika pestä taas coton. Samana päivänä, illasta laitettiin uusi punkkikarkote testiin. Tämä todettiin hyväksi ja voidaan toistekin ostaa.
Loppu toukokuu ollut kovinkaan normi arjesta poikkeava. Ilmat lämpeni ja luonto alkoi entistä enemmän vihertää. Hyvä niin. Lopulta se kesäkuukin sitten saapui ja samalla myös kesä!