keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Silmätarkastusta ja arkea

Päivät kääntyy yksi kerrallaan kevääseen. Sen huomaa myös lenkeillä, kun kura ja aurinko valtaavat lenkit aina enemmän ja enemmän. Uh kuinka musta coton onkaan aina lenkkien jälkeen. Tämän puolesta leikkasin tuon kinttu karvat lyhyeen ja samoin vatsan aluskarvat. Kovasti siis koitetaankin kulkea metässä, tästäkin syystä.

Lauantaina 27.3 käytiin treenailemassa siten, että meillä oli seuraakin. Parin tunnin treeniä ulkona iltaselta. Teki hyvää kyllä Naholle ja omistajalleenkin tälläinen vaihtelu. Ollaan nykyään niin paljon keskenään koirien kanssa, että tälläset tekee vaan hyvää. Tampereella ole kauheasti koirallista seuraa ja tuntuu, että ne vähäsetkin ei oikein satu aikatauluiltaan yksiin.

Tiistaina 30.3 käytiin apinoitten kanssa takapihalla humputtelemassa. Naholle treeniä ja Wilmalle pääosin vain jotain hömpötystä. Vielä, kun lunta löytyy ja sinne ei hukuta lumen paljouden takia. Tiedä sitten kauan tätä lunta oikeasti on maassa, kun tuntuu ettei luonto osaa päättää sulattaako lumet pois vaiko ei.







Tämän lisäksi ollaan koitettu kulkea ja tutkia uusia reittejä. Liian helposti tulee käveltyä samaa reittiä, vaikka tarjolla olisi muitakin kuljettavaksi. Jokunen kiva uusi reitti on löydetty ja koitetaan nyt saada jatkossa näistä vaihtelua lenkkien reitteihin.






6.4. oli Nahon kanssa suunta silmätutkimuksille. Hakemaan viralliset silmätarkit. Suunnaattiin bussilla Hakametsän eläinlääkäriasemalle. Uusi sijainti jälleen. Oltaisin menty Pyynikeille, muttei siellä virallisia  silmätarkkeja tehdä, joten ptii harrastaa googlea ja tämmöinen paikka sitten bongautui. Mutta! Bussimatkat meni perinteisesti rennosti ja pysäkkikin meni viereen. Paikanpäällä oltiin ajoissa ja sain lapun täyttäväksi. Itse tutkimukseen ei sitten kauakaan mennyt ja puhtain silmin lähdettiikin paluumatkalle. Viralliset silmätutkimukset oli nyt hoidettu Naholta ja tulo näkynee koiranetissä sitten jälkijunassa.






Ihan hulluutta, että ollaan jo huhtikuun puolella ja kesäkin vain lähenee päivä päivältä. Vastahan tässä elettiin tammikuuta ja uuden vuoden alkua. Hurjaa! Onneksi kovin mukavaa infoa on tupsahdellut kuluneen vuoden aikana ja suurin osa juurikin noita Nahon terveystuloksia. Toivottavasti suunnitelmat / toiveet etenee ja päästään nauttimaan vielä lisää ihanista asioita tämän vuoden puolella, kaiken tämän korona kaaoksen ja sotkun keskellä.